Pitkä teksti, kannattaa lukea ainakin tuo Terveisiä Kotoa - Uusi suhde aikaan
HYMYILKÄÄ TIENNE
KOTIIN
- Aikakudoksen harmonisoiminen
Ryhmää
(the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä
15.2.2013
Energiaa
välittäen suomentanut Pirjo Laine
Steveltä:
Tämä
oli tähän saakka paras yrityksemme selittää kahta tärkeää asiaa, mitkä
Ajanpitäjä haluaa meidän tietävän uudesta suhteestamme aikaan. Joka kerta hän
sanoo sen vähän eri tavalla, mutta tällä kertaa se virtasi tasaisesti ja
pehmeästi. Hän alkaa nyt antaa minulle syvempää informaatiota uudesta ajasta,
mikä tulee esiin pian Direct Light -sarjassa.
Elrah
oli epäluontaisesti vasta toisena, kun hänen oli tärkeää "saada teidän sydämenne
lopuksi", kuten hän asian ilmaisee. Elrah näyttää sopeutuvan tähän läheiseen
ihmiskontaktiin erittäin hyvin. Itse asiassa hän odottaa innolla omien
salaisuuksiensa kertomista seuraavassa Direct Light -osassa, kun hän paljastaa
"totuuden rytmistä".
Tässä
viestissä hän puhuu sen tärkeydestä, mitä olen oppinut ensin sietämään ja sitten
rakastamaan. Se on Elrahin hymy. Toisinaan hän tekee sen niin nopeasti, että
tunnen kuin kasvojeni halkeavan ja putoavan pois. Sitten kun istun tämä typerä
hymy kasvoillani suoran lähetyksen kameroiden edessä, hän jopa julkeaa näyttää
minulle, ettei kukaan hymyile takaisin. Hmm. Juuri kun luulen hänen tekevän
tämän nolatakseen minut, hän pitää jotain ääntä tai sanoo jotain lyhyesti,
tavallisesti vain muutaman sanan, joissa ei ole aina järkeä. Näin hän muuttaa
tuon tilanteen rytmiä ja tuolla hetkellä kaikki hymyilevät takaisin.
Hän
halusi saada tällä kertaa viimeisen osuuden, jotta hän pystyi lähettämään teidät
pois sydämensä rytmin kera. Jos sinulla on voimakas rytmi kuukauden aikana,
nautit joka hetkestä hetkessä. Elrah edustaa sitä voimakasta yhteyttä, mikä
meillä on toisiimme. Nimittäin se minkä osalta me kaikki teeskentelimme, ettei
sitä ole, jotta pystyimme pelaamaan tätä peliä teeksennellen olevamme ihmisiä.
Nyt peli on muuttumassa ja on aika muistaa tuo yhteys.
Tämä
mielessä minulle on ok istua näyttämöllä typerän näköisenä. Jos olen rehellinen
itselleni, niin olen tehnyt sitä jo monta vuotta. Luulisi, että olen tottunut jo
siihen tai ainakin hyvä siinä.
Jos
on se mahdollisuus, että hän voi aktivoida yhden hengen Kotoa pitämällä tätä
typerää virnettä kasvoillani, niin olen mukana siinä. Elrah sanoo minun vain
muistavan, miten hymyillään tieni kotiin.
Upeaa
kuukautta ja pysy rytmissä!
Isoja
haleja ja lempeitä tönäisyjä,
Steve
Huom.:
Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se
olisi selkeä tässä muodossa.
TERVEISIÄ
KOTOA
Tervehdys,
rakkaat ystävät, olen Ajanpitäjä.
Uusi
suhde aikaan
Olen
täällä ensimmäisenä, sillä normaalisti Elrah tulee ensimmäisenä ja minun on
oltava sen jälkeen ja noukittava kaikki ne pikkupalat, joita hän jättää
ympäriinsä, ja yritettävä saada siitä tolkkua teille. Tänään ajattelin, että
tulisin ensimmäisenä ja jättäisin kaikenlaisia palasia lojumaan hänelle.
Katsomme siis, miten se toimii, mutta halusin tulla ensimmäisenä kertomaan
teille jotain, minkä olette alkaneet ymmärtää hyvin syvällä tasolla.
Ajaksi
kutsumaanne harhaa on olemassaolossanne hyvin erityisalueilla maan päällä. Se on
auttanut teitä kovasti näkemään itsenne olentoina aikajanalla. Se on antanut
teille hyvin monia mahdollisuuksia nähdä itsenne henkenä, joka teeskentelee
olevansa ihminen. Se ei ole helppoa ja useimmiten teillä oli vastassanne
aikahaasteita, koska olette aina uskoneet ajan olevan rajallista - toisin
sanoen, että on vain tietty määrä aikaa. No, kerromme teille, että suhteenne
aikaan on nyt muuttunut ja sitä on vaikea ymmärtää. Vie jonkin aikaa, jotta se
kaikki suodattuu olemukseenne ja uusiin sääntöihinne, sillä teillä kaikilla on
omat säännöt, joiden mukaan kuljette. Teillä kaikilla on omat määritelmänne ja
se on toiminut oikein hyvin, joten jatkatte samalla tavalla. Alatte nyt
kuitenkin nähdä kaiken eri perspektiivistä, sillä voitte nähdä enemmän ns.
ajasta.
Siinä
ei ole mitään haastetta, koska todellisuudessa sitä on vain yksi "pala". Näette
varjot ajan kummallakin puolella, näette ns. tulevaisuuden ja menneisyyden,
mutta ne ovat varjoja ainoasta aikajäljestä, mikä on käytettävissä kaikkialla
ympäri universumia, ja se on nyt, juuri tässä hetkessä. Ilman tätä hetkeä, ilman
sen muita osia ei ole mitään, sillä kummassakin suunnassa on vain heijastusta.
Haasteena on ollut, että heijastuksenne ovat kummassakin suunnassa
kontrolloineet melkoisesti useimpia ihmisiä. Useimmat teistä ovat halunneet
jotain.
Positiivinen
= tulevaisuus, negatiivinen = menneisyys
Niinpä
silloin kun ihmisillä on jotain arvokasta, he laittavat sen tulevaisuuteensa.
Pyydämme teitä sulkemaan silmänne hetkeksi ja kulkemaan taaksepäin 12 vuotta,
vain kulkemaan taaksepäin 12 vuotta omassa elämässänne ja tekemään kuvan siitä.
Älkää sanoko sitä hyväksi tai huonoksi. Sanokaa se vain asteikolla 1-5, missä
energianne on? Hyvä. Unohtakaa tuo energia hetkeksi ja tulkaa takaisin kehoonne.
Sulkekaa nyt taas silmänne ja menkää 12 vuotta tulevaisuuteen. Testatkaa
energianne, missä se on? Miten mittaatte sen?
Valtava
enemmistö teistä kätkee ilonsa tulevaisuuteen ja tuskansa menneisyyteen. Se on
ollut normaali osa koko ihmiskuntaa, joten ollessanne läsnä olevassa hetkessä
teillä on edelleen lankoja siihen, mitä yritätte saavuttaa tulevaisuudessa ja
mitä olette kokeneet menneisyydessä. Siitä te ette ole vielä täysin tietoinen,
että kaikki säännöt ovat muuttuneet hyvin yhtäkkiä. Pelaatte edelleen samaa
peliä, koska olette tottuneet pelaamaan sitä ja olette pelanneet sitä kaiken
aikaa. Nyt säännöt ovat muuttuneet ja huomaatte, ettei teillä ole samalla
tavalla heijastusta tulevaisuudessa ja menneisyys voi olla paljon muokattavampi.
Ihmiskunta on aina pitänyt menneisyyttä varmana ja hyvin rajallisena. Rakkaat
ystävät, se on vain muisto ja jos nuo muistot kontrolloivat elämäänne, voitte
muuttaa noita muistoja. Ihmiset voivat harmonisoida tuon aikajanan läsnä
olevassa hetkessä.
Aikakudoksen
harmonisoiminen
Se
on erittäin helppoa. Useimmat harmonisoivat joka hetki. Kun menette huoneeseen,
mikä on täynnä ihmisiä, ensimmäisenä tunnette kaikkien energiaa ja harmonisoitte
sen. Teette sen löytämällä osan itsestänne heidän heijastuksestaan. Tämä on
yhteys, mikä teillä kaikilla on hyvin luonnostaan. Kun siis tuotte tämän sisään
ja harmonisoitte tällä tavalla, se vaatii ponnistusta useimmilta teistä. Tuo
ponnistus tulee sen uskomusjärjestelmänne vuoksi, kuka olette ja kuka olette
olleet. Se on nykyisyytenne ja teillä on vain nykyhetki. Tällä hetkellä tapahtuu
niin, että ihmiset pystyvät tuomaan kaiken sen yhteen läsnä olevaan hetkeen,
siihen energiajälkeen minkä tämä kokemus jättää aikakudokseen. Sen käyttäminen
vaatii vähän muutoksia. Useimmat maaplaneetan järjestelmät saavutetaan
rajallisessa ajassa ja on säädetty mittaamaan sitä. No, aika ei ole rajallista
eikä ole koskaan ollutkaan. Siksi ihmisen ajanpitämistä täytyy säännöllisesti
säätää.
Kutsu
Tulette
oppimaan enemmän näistä itseistänne, sillä tässä hetkessä on kutsunne. Tämä on
se aika, mitä olette kutsuneet maapallolle. Tämä on se osa, mitä varten teidät
on kutsuttu … juuri nyt. Te ajattelette: "No, sitten kun käyn kaikki kurssit ja
hallitsen tämän, niin astun työhöni, teen jotain käytettäväksi ja vaikutan
planeetalla." Ja rakkaat ystävät, se on nyt. Se ei ole tulevaisuudessa, se ei
ole koskaan ollut tulevaisuudessa. Laitoitte sen sinne monien muiden toiveiden
rinnalle.
Nyt
sanomme, että kaikki ihmiset muuttavat suhdettaan tulevaisuuteen ja
menneisyyteen. Tämä on alkua lineaarisen aikailmaisun muuttamiselle maan päällä.
Tämä muuttaa ajan merkitsemistä maan päällä. Tämä muuttaa paljon sitä tiukkaa
aikaharhaa, mikä on ollut määriteltynä tällä planeetalla tähän saakka. Olemme
antaneet harjoituksia ja tilaisuuksia taivuttaa aikaa, alkaa leikkiä sillä ja
alkaa tehdä siitä vähän muokattavampaa. Ensimmäinen asia on ymmärrys ja uskomus
aikajärjestelmästä. Se on hyvin yksinkertainen. Jos uskotte, että voitte muuttaa
aikaa, muutatte. Ja jos kerromme teille, ettei aikaa voi muuttaa, se olisi vielä
parempi - koska kertoessamme, että ihmiset eivät voi tehdä jotain, he tekevät
sen. Ja tekevät sen oikein hyvin.
Totuus
on, että ihmiskunta oppii tarkastelemaan aikaa eri tavalla, ja se on kaunis
asia. Kyllä, minun on sanottava, ettei ole läsnä olevaan hetkeen verrattavaa
aikaa. Ei ole muuta kuin tämä "pala" ja vaikka ihmiset ovat jakaneet suuren osan
energiastaan menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, he eivät enää laita
niitä samaan lauseeseen. Ihmiskunta huomaa myös, miten helppoa sitä on muuttaa,
kun menneisyyteen ja tulevaisuuteen pääsee hetkessä. Monet kuljeskelevat
tunnearpikudoksen kera, mikä auttaa määrittelemään itsensä. He eivät menetä
identiteettiään, he menettävät vain sen, miten he käyttävät sitä joka hetki. He
joutuvat reagoivaan elämään, tarkoituksellisen toiminnan sijasta. Tämä on usein
tulosta tasapainottomuudesta tärkeässä läsnä olevassa hetkessä. Maan päällä on
hyvin yleistä vain reagoida kaikkeen tulevaan sen sijaan, että asettaa oman
tahtinsa.
Ympyrämäinen
aika
Rakkaimmat
ystävät, olette suurimpia koskaan eläneitä enkeleitä ja olette nyt paikalla
vaikuttaaksenne maaplaneetalla. Näytämme teille vain pieniä paloja tästä, kun
tulette tietoiseksi niistä. Tarkkailkaa niitä, koska niitä tulee vain hitaina
lisäyksinä alussa. Jos teiltä menee ohi yksi tai ette tajua joka hetki ja se
livahtaa menneisyytenne, antakaa sen mennä. Teillä ei ole kontrollia siihen,
mutta jos se on epäharmoniassa, voitte muuttaa sen, vaikka se on jo mennyt
menneisyyteenne.
No
niin, miten voitte muuttaa tulevaisuutta? Teidän ei tarvitse muuttaa
tulevaisuutta, muutatte tulevaisuutta selvittämällä energianne nyt-hetkessä.
Tämä on käsitys ympyrämäisestä ajasta. En käytä siihen paljon energiaa tällä
kertaa, mutta sanon vain, että se energia mitä ihmiset kutsuvat
menneisyydekseen, luo heidän tulevaisuuskudoksensa. Se on suuri ympyrä.
Menneisyyskudos ja nuo ratkaisemattomat ongelmat kiertävät ympäri ja luovat
samoja ongelmia uudestaan ja uudestaan ja uudestaan planeetallanne. Tämä on syy,
miksi teillä on samat haasteet eri ihmisten kanssa. Eikö se ole ollut teistä
mielenkiintoista? Kerromme teille, että kaikki ihmiset oppivat toistosta. Tällä
tavalla aika itse asiassa toimii ja tämä on nyt kaunis pala. Kun päästätte irti
noista menneisyytenne osista, jotka ovat vaatineet teiltä kovasti, huomaatte
paljon helpommaksi vapauttaa nuo langat, jotka ovat kontrolloineet elämäänne
monin tavoin.
Sanotaanpa,
että teillä on epäharmoniaa elämässänne. Teillä on esimerkiksi yhteenotto jonkun
hyvin rakkaan kanssa. Sanotte jotain hyvin loukkaavaa, lähdette pois ettekä puhu
toisillenne viiteen vuoteen. Kerromme teille, että tuska siitä, mitä sanoitte
tuolle ihmiselle, satuttaa teitä koko ajan - joka päivän joka hetki - koska ette
ole sovittaneet ja harmonisoineet tuota aikajälkeä.
Merkitseekö
tämä, että teidän on harmonisoiduttava jokaisen olennon ja jokaisen ihmisen
kanssa? Voi, ei tietenkään. Siitä ei maapallossa ole kyse. Siinä on kyse
moninaisuudesta. Tiedämme, että teille tulee paikkoja, joissa teillä on
haasteita, kuten niitä kutsutte. Joskus itse asiassa teidän haasteenne
määrittelevät ja tuovat esiin Kodin hengen teissä kaikissa ja sitä on tehty
erittäin hyvin useiden vuosien ajan. Nyt maapallonne muuttuu.
Olette
luoneet tämän tilaisuuden astua tulevaisuuteen ja vaatia nykyisyyteenne nyt.
Älkää odottako huomista, rakkaat ystävät, se ei tule sellaisena, kuin
ajattelette. Jos pidätte kiinni vanhoista uskomusjärjestelmistänne
menneisyydessä, teitä estetään myös maadoittamasta energiaanne mitä kauneimpaan
aikaleimaan tässä hetkessä. Niinpä pyydämme teitä olemaan tietoinen tästä.
Teillä
on täällä maan päällä tapana sanoa törmätessänne toisiin: "Hei, mitä kuuluu?"
No, minä en sano: "Hei, mitä kuuluu?" Minä sanon: "Hei, mitä aikaleimallesi
kuuluu? Miten menee tässä hetkessä? Miten henkesi sopeutuu tuohon fyysiseen
kehoon tässä hetkessä?" On täysin ok sanoa: "Voi, vyöni ovat liian tiukalla
tänään", tai mitä tahansa. Sillä olemme varmoja, että teillä on jonkinlaisia
reaktioita. Mutta pyydämme teitä tiedostamaan sen, koska silloin voitte käyttää
sitä harmoniassa voimanne kanssa. Silloin se voimaannuttaa ihmisiä ja se on
niin, kuin pitäisikin olla.
Toistaminen
on lineaarisen ajan perusta
No
niin, haluan mainita toisen "palan", ennen kuin astun sivuun ja annan veljeni
tulla sisään. Kerron teille myös, että on kolme sykliä. Ihmiskunta käy läpi
syklejä monilla tasoilla, mukaan luettuna se, minkä näette edessänne ja mitä
kutsutte todellisuudeksenne. Näitä syklejä Elrah kutsuu rytmeiksi. Helpoin tapa
selittää tätä on verrata sitä satunnaiskuvioon edessäni olevassa matossa. Voin
löytää yhden kohdan, missä kuvio on erilainen kuin muut, mutta jos se on
todellinen satunnaiskuvio, se toistuu toisissa paikoissa. Näin universumi on
rakennettu. Se koostuu monien asioiden kerrannaisista.
Seuraavien
seitsemän kuukauden aikana koko maapallolla on tilaisuus muuttaa
kollektiivisesti planeettaa. Hoipertelette monissa argumenteissa ja monissa
haasteissa maan päällä tällä hetkellä. Mutta annan tämän veljelleni nyt, sillä
hän odottaa suopeasti, että puhun siitä, ja se on epätavallista. Lähden luotanne
hetkeksi, mutta tietäkää, että rakastan teitä kovasti, ja tietäkää, että
jokainen teistä sen ytimessä, kuka olette, sekä minä emme voisi olla ylpeämpiä
niistä kauniista olennoista, joita kulkee tietoisuudessa maan päällä. Muutatte
tätä planeettaa joka hengenvedollanne ja hurraamme teille verhon tältä puolelta
tavalla, mistä ette ole koskaan tieneet. Erinomaista työtä.
Olen
Ajanpitäjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti